lauantai 29. marraskuuta 2014

Muistoja kuluneesta vuodesta

Aivan hetken päästä ensimmäisen joulukalenterin luukun saa jo avata ja joulutohina pyörähtää pian täyteen vauhtiin. Välillä on kuitenkin hyvä pysähtyä ja vaikkapa muistella kuluneen vuoden tapahtumia lämpimän glögin ääressä.

Keväällä Iiris-Kodin virkeä jumpparyhmä "Virkkulit" osallistui Oulun Voimisteluseuran perinteiseen kevätnäytökseen. Ämpärirekvisiitta huvitti kovasti asukkaita etenkin harjoituksissa, mutta kokeneina konkariesiintyjinä he eivät antaneet sen häiritä itse näytöksessä.



Kesällä Iiris-Kodin väki nautti musiikista monella eri tapaa. Tutuiksi tulivat niin yhteislauluillat, lavatanssit, kuin rock-festaritkin.




Loppukesästä Iiris-Kodin väki pakkasi kimpsut ja kampsut autoihin, ja suuntasi kohti mökkilomaa. Mökkilomakohteita olikin tänä vuonna kaksi: osa asukkaista lomaili Rukalla ja osa Kalajoella. 





Syksyllä Iiris-Kodin asukkaat ovat jälleen ahkerasti harrastaneet mm. tanssia, laulua, taiteilua ja jumppaa. Iiris-Kodissa onkin paraikaa meneillään pienimuotoinen taidenäyttely, jossa esillä on Taidepiiriläisten maalauksia. 



Onneksi syksyn aikana on välillä ollut lunta sen verran maassa, että talviolympialaisten järjestäminen on ollut mahdollista. Olympialaisiin olikin tällä kertaa otettu mukaan aivan uusia lajeja.