sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kesän odotusta

Toukokuu on jo puolessa välissä, mutta ihan vielä ei ole myssyjä ja rukkasia saanut heittää kaapin perälle ja kaivaa esille lippalakkeja, kesämekkoja ja shortseja. Kovasti Iiris-Kodilla kesää odotellaankin ja lähes päivittäin kuuluu kysymys: "Joko tänään juodaan kahvit ulkona?".

Iiris-Kodin "puutarhurit" ovat reippaasti ahkeroineet piha-alueen kimpussa. Kevätpuuhat onkin saatu jo tehtyä ja piha on valmis kesän tuloon. Kesäsäiden tullessa "puutarhurit" pääsevät jälleen kesäkukka- ja kasvimaaistutusten pariin. Omasta kasvimaasta on edellisinä vuosina satoa saatu mm. salaatista, sipulista ja tillistä. Ja kyllähän se itse kasvatettu sato maistuu maailman parhaimmalle! 



Tauon paikka...


Piha haravoitu, valmista tuli!
Iiris-Kodin pihan kevään ensimmäiset kukkaset.

Kevätnäytös 23.5.2015

Iiris-Kodin virkeä jumpparyhmä Virkkuli esiintyy perinteisessä Oulun Voimisteluseuran kevätnäytöksessä lauantaina 23.5.2015 Haukiputaan Teatterikuopalla, Revontie 45. Näytökset alkavat klo 13 ja 15. Lisää tietoa Oulun Voimisteluseuran sivuilta.

Tervetuloa nauttimaan näytöksestä!