lauantai 12. marraskuuta 2016

Asukkaiden palsta vol 1

Mediakerholaiset esittäytyvät:


Minä olen "mikä ihme mä oon". 
Tykkään käydä kirjastossa , 
keilaamassa elokuvissa ja pyöräilemässä.










Minä  olen "typykkå" tykkåån 
piirtämisestä askartelusta käsitöistä.










Minä olen Darth vader
tykkään hobitti elokuvista ja kauhu elokuvista
lempi yhtyeeni ovat children of bodom  ja vol beat ja 
black sabbath ja rammstein ja hevisaurus



sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Taide-elämyksiä

Lokakuussa Iiris-Kodin asukkaat ruokkivat kulttuurinnälkäänsä vierailemalla taidemuseossa. Esillä oli monenlaisia teoksia ja jokaiselle löytyi varmasti jotakin, joka herätti ajatuksia ja tunteita. Oli maalausta ja piirrosta, veistosta ja patsasta, valoa ja ääntä. Nykytaidetta ja sitä hieman vanhempaa tuotantoa.



Asukkaat tutkailivat teoksia asiaan kuuluvalla tavalla keskittyneesti ja mielenkiinnolla. Joihinkin tutustuttiin kauempaa ja toisiin ihan ihan läheltä. Jotkut teokset herättivät suuria ihastuksen tunteita ja toiset puolestaan jännityksen väristyksiä. 

Asiantuntevaa arviointia.

Suosikkiteos lienee löytynyt.


Kenties suurimman hämmästyksen asukkaat kuitenkin kokivat, kun "MUSEOSSA ei ollutkaan VANHOJA tavaroita"!